Yhteystiedot

Tiina Väli-Mattila
Tuomolantie 10 B 33
26820 Rauma
Puh. 040-570 8665
é-mail: tiinavm@dnainternet.net

Vuoden 2010 tapahtumat (ja vähän muutakin)!

17.12.-10 Taas on edellisestä päivityksestä vierähtänyt aikaa puoli vuotta!!! En enää edes muista mitä kaikkea tuohon mahtuu, mutta päivittelen noita puolen vuoden tapahtumia tänne sitä mukaan kun niitä mieleeni juolahtaa. Tähän päivitän nyt kuitenkin joulukuun tapahtumat.

Nuutti ja Mizy (Wishdecoy Sonya Paris) käväisivät molemmat Helsingin messukeskuksen Voittaja -näyttelyissä. Nuutti ensin lauantaina 11.12.-10 Helsingin Voittajassa, jossa poika pärjäsi todella upeasti nuorten luokassa saaden ERI1, PU2, sert ja cacib. Mizy oli kehässä sunnuntaina 12.12.-10, josta JUN EH2.

nuutti_ja_mariel_hki11122010c.jpg

Mariel ja Nuutti Helsingin Voittaja 2010 -näyttelyssä PU2, sert ja cacib. Kuva Elisa Karhu.

Joulukuussa agilityssä on kisannut Bitti ja Sally. Sally Riihimäellä 4.12.2010, josta hyppyradalta 0-tulos ja pieni yliaika +1,31, jolla sijoitus 7. Kisassa koiria 35, joten upeasti Sally on pärjännyt myös agilityssä nuoremmille vaikka onkin jo yli 10 vuotta! Bitti taasen kävi kisaamassa seuraavana päivänä Seinäjoella, josta yhdestä 0-tulos sekä sijoitus 11., mikä on myös hieno sijoitus, koska kisassa oli 48 koirakkoa. Muilta radoilta Petteri ja Bitti ottivatkin jotain virheitä. 

Mainittakoon tässä nyt vielä, että Wishdecoy Phoenix Nicole "Urho" on tullut tänään 17.12.2010 toistamiseen isäksi. Emänä Lentävän Luppakorvan kennelin narttu Alppimajan Tuike "Luna". Pentuja 6, joista 2 urosta ja 4 narttua.

27.06.-10 Näyttelyissä on käynyt Sally (Wishdecoy Geri Claudia), joka on osallistunut VET-luokkaan varsin upealla menestyksellä, mutta tällä kertaa Ruotsissa ja Tanskassa. Ensin oli vuorossa Ruotsin näyttelyt: 19.6.-10 Jöngköping KV, josta ERI1, PN2 sekä ROP-vet. Seuraavana päivänä myös Jöngköping KV, josta Sallylle ERI1, PN2 sekä ROP-vet sekä maantaina 21.6.-10 myös Jöngköping KV, josta ERI1, PN1, VSP sekä ROP-vet.    

Sally osallistui myös 24.6.-10 Tanskan Herningissä järjestettyyn World Winner-10 näyttelyyn VET-luokkaan saaden taas yhden tittelin lisää muiden joukkoon eli VWW-10. Upea yhteistyötä Sallyllä ja Annella:-) Suuret onnittelut heille todella hienosti menneistä näyttelyistä! Myös ROP- ja VSP-koirat olivat Suomesta. Mahtava taso kooikereissa meillä täällä Suomessa:-) 

Itse olin myös Herningissä katsomassa tuota upeaa suomalaiskooikereiden menestystä. Kiitos matkaseurasta Ailalle ja Antjelle (kennel Frisian Gem). 

sallytanska24062010.jpg

Sally 24.6.2010 Tanskan Herningissä VWW-10. Tuomari Andrzej Kazmierski, Puola

Bitti on taas osallistunut agilityyn. Tällä kertaa vuorossa oli Vantaalla 20.6.-10 järjestetty agilityn SM-kilpailut, josta Bittille ei sen kummempaa sijoitusta.

Tapahtumiin varmaan kuulluu tämäkin ikävämpi uutinen eli Kaville tehtiin kastraatio viime tiistaina, koska Kavin kiveksistä löytyi vanhoille koirille tyypillinen vaiva eli kasvain, joten Kavin näyttelyt ovat ohi. Nyt täytyy vain toivoa, että Kavin luonne ja turkki pysyisi entisellään, mutta epäilen kovasti turkin pysymistä kiiltävänä ja normaalin mittaisena. Kastroitujen koirien turkit kun pakkaavat kovasti kastroinnin jälkeen alkavan "rehottamaan".  

19.06.-10 Wishdecoy N-pentue Fanny, Fria, Lotta, Vellu ja Miro täyttävät tänään jo 8-vuotta, joten suuret Onnittelut heille veteraani-iän saavuttamisesta! Valitettavasti Fijtje ei kerjennyt tähän ikään asti.

lotta8v190610.jpgvellu060610b.jpgfria150510.jpg

N-pentueen Lotta, Vellu ja Fria (sisarusten kuvat viimeisen kuukauden sisällä otettuja).

Raision ryhmänäyttelyyn 13.6.-10 osallistui Nuutti, Bitti ja Sally. Nuutti pärjäsi upeasti "tiukalla" tuomarilla NUO ERI1, PU2, vara-sert. Bitti tällä kertaa AVO H sekä Sally VET EH1.  

nuuttimarielraisio13062010c2.jpgnuuttimarielpoytaraisio13062010b.jpg

Mariel ja Nuutti Raision näyttelyssä 13.06.-10. Tuomarina Maret Kärdi, Viro

Kavi osallistui kahden vuoden tauon jälkeen mejäkokeeseen, joka järjestettiin 6.6.-10 Marttilassa ja joka oli samalla kooikereiden mestaruuskokeeseen. Tuloksena VOI0. (Tämähän oli meidän ensimmäinen VOI-luokan koe. Kavi jäljesti hienosti ja merkkasi makauksetkin upeasti, mutta riistanjäljet veivät tällä kertaa Kavin 2 kertaa hukalle. Myös katkokulmalla tuli 3:s hukka. Olisinkin ollut hieman hämmästynyt, jos Kavi olisi suoriutunut meidän harjoittelumäärällä katkokulmasta, mutta ihan mahdotonta tuokaan ei olisi ollut, mutta tällä kertaa nyt näin. Itse olin Kaviin tosi tyytyväinen. Minusta se teki koko ajan hienosti töitä ja katkollakaan se ei itse luovuttanut).  

31.05.-10 Pyry osallistui eilen 30.5.-10 Joensuun KV-näyttelyyn JUN-luokkaan, josta tälläkin kertaa ERI1, PU1, sert sekä VSP!!! Suuret onnittelut Marille ja Pyrylle! Loistavaa!

pyry3seisoo170410b.jpg

Pyry huhtikuussa. Kuva Henna Palmunen.

Rauman agilitykisoihin lauantaina osallistuivat sekä Sally että Bitti, jossa he molemmat tekivät kaksi  hienoa rataa saaden yhden 0-tuloksen sekä yhden 5 virhepisteen tuloksen. Bittin sijoitus 0-tuloksella oli sija 2., josta Bitti sai agilitysertin ja joka oli samalla myös Bittin toinen agilityserti eli vajaa vuoden päästä tämä parivaljakko voikin sitten aloittaa sen viimeisen agilitysertin "metsästyksen" valioituakseen. Mainittakoon vielä, että tämä parivaljakko on mennyt agilityssä huimasti eteenpäin vuodessa. Vauhtia on tullut todella paljon lisää. 

23.05.-10 Nuutti ja Sally osallistuivat viikko sitten lauantaina 15.5.-10 Rauman näyttelyyn, jossa Nuutti JUN-luokkassa ERI1, PU1, sert, VSP sekä Sally VET ERI1, PN1, ROP ja ROP-vet!!! Onnittelut molemmille menestyjille omistajineen sekä erityisesti Nuutille, joka sai ensimmäisen sertinsä. Tämä oli myös Marielin ja Nuutin ensimmäinen näyttely, jossa Mariel itse esitti Nuutin. Hienoa työtä:-)

Sally osallistui myös sunnuntaina 16.5.-10 Seinäjoella järjestettyyn spanieleitten II-näyttellyyn, jossa Sallylle ERI1, PN1, ROP, ROP-vet sekä BIS2-vet! Onnittelut taas Sallylle ja Annelle!

sallyrauma15052010.jpg

Sally 15.05.-10 Rauman näyttelyssä ROP, ROP-vet, BIS2-vet!

Agilityyn on osallistunut Petteri ja Bitti. Helatorstaina 13.5-10 Liedossa heille ei menestystä. Tampereella 15.5.-10 ensimmäiseltä radalta 0-tulos ja sijoitus 4. Toiselta radalta myös 0-tulos sekä sijoitus 1. pienoisella 0,20 sek. yliajalla sekä eilen 22.5.-10 Vaasassa 0-tulos ja sijoitus 1. Tällä kertaa siis miinusajalla! Onnittelut Petterille ja Bittille 0-voitosta!!! He ovat tehneet koko alkuvuoden tasaisin väliajoin hienoa tulosta agilityssä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että halutessaan Petteri ja Bitti voivat osallistua heinäkuussa Liedossa järjestettäviin agilityn MM-karsintoihin.  

Urho (Wishdecoy Phoenix Nicole) osallistui myös eilen 22.5.-10 Riihimäellä järjestettyyn agilitykisoihin, jossa he kisasivat medi 1-luokassa hyppykisan saaden myös 0-tuloksen sijoituksella 1. Mahtavat Onnittelut myös Sannalle ja Urholle! Tästä on hyvä jatkaa.   

urhoatt16052010.jpg

Urho 16.05.-10 Liedossa ATT:n hallilla.

02.05.-10 Laitetaanpa tännekin nyt yksi Match Show tulos eli Wishdecoy Raymond Olivia "Nuutti" osallistui tänään Raumalla järjestettyyn Match Show:n, jossa poika pärjäsi hienosti ollen BIS-1!!! Aivan upeaa Mariel ja Nuutti:-) Mahtavat Onnittelut! 

nuuttimatchshow11042010b.jpg

Nuutti pari viikkoa sitten Laitilan Match show:ssa harjoittelemassa.

01.05.-10 En enää edes muista mitä on tapahtunut, kun viime päivityksestä on luvattoman kauan aikaa:-( mutta lisäilen tänne alkuvuoden tapahtumia sitä mukaan kun niitä muistuu mieleen.

Agilityssä on alkuvuoden aikana käynyt kisaamassa ainakin Bitti (Wishdecoy Phantom Nicole). Tänään Bitti oli kisaamassa Seinäjoella agilitykisoissa, josta tuloksena ensimmäiseltä radalta +1,82 ja sijoitus 2. Toinen rata myös ratasuoritukseltaan 0 ja aika -7,90 sijoitus 6. sekä viimeiseltä radalta 5 ratavirhettä ja aika -3,90. Hienoa Petteri ja Bitti!!!

Bitti kisaili myös 4.4.-10 Turussa samoissa kisoissa kuin minä Kavin kanssa kahdessa kisassa (tulokset Kavin agilitysivuilla) jossa he tekivät 3 täysin puhdasta 0-rataa miinusmerkkisillä tuloksilla:-)

Bitti osallistui myös 24.1.-10 Turun KV-näyttelyyn, jossa poika oli avoimessa luokassa saaden EH2.

Muita näyttelyihin alkuvuoden aikana osallistuvia Wishdecoy -kasvatteja on ollut sekä Pyry (Wishdecoy River Olivia) että Sally (Wishdecoy Geri Claudia). Sally osallistui 5.4.-10 Ruoveden ryhmänäyttelyyn veteraaniluokkaan, josta ERI1, PN1, VSP, ROP-VET sekä BIS2-VET! Mahtavat Onnittelut taas Annelle ja Sallylle!

Pyry taasen osallistui 13.3.-10 Polvijärven ryhmänäyttelyyn junioriluokkaan, joka oli samalla pojan ensimmäinen virallinen näyttely ja josta tuloksena oli: ERI1, PU1, sert, VSP. Upea aloitus Pyryllä ja Marilla.

pyry_130310.jpg

 Wishdecoy River Olivia "Pyry" Polvijärveltä 13.03.2010 VSP!

Synttäreitä on alkuvuoden aikana viettäneet Wishdecoy R-pentue eli Maru, Ringo, Nuutti, Kajal sekä Pyry, jotka täyttivät 01.02.2010 1 vuotta sekä Wishdecoy P-pentue Liia, Namu, Urho ja Bitti, jotka täyttivät 20.03.2010 jo 4 vuotta! Mainittakoon tässä nyt vielä, että Namun lisäksi joulukuussa jouluaattona Urholle syntyi 6 jälkeläistä (5 urosta ja 1 narttu) Lucky Nana's kenneliin.

S-pentue luovutettiin 30.-31.01.2010. Tässä vielä tyttöjen kasvokuvat ennen luovutusta n. 8 viikon iässä.

tuplapaa8vk30012010.jpgnettasiripaa8viikkoa30012010.jpgmizysavapaa8viikkoa20012010.jpg

Kuvissa vas: Wishdecoy Safire Paris "Tupla", Wishdecoy Sigrid Paris "Netta" (ex-Ässä), Wishdecoy Serene Paris "Siri" (ex-Poika), Wishdecoy Sonya Paris "Mizy" (ex-Tripla) sekä Wishdecoy Savanna Paris "Sava"  (ex-Fyra)